sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Valivali

Maija ja onnistuneet torkut

Sannan onni on koiranmuotoinen























Ei ole ollut paljoa kirjoitettavaa viime aikoina. Jumitimme Maijan kanssa yli kuukauden namilautatreeneissä ja kylmä hiki alkoi kihoamaan otsalle. Parin viikon päästä lähdemme taas koulutukseen ja siellä pitäisi suorittaa onnistunut hajuerottelu ja näyttää miten Maija tulee ilmaisemaan matalan verensokerin. Tuntui jonkin aikaa, että tämä oli nyt meidän osaltamme tässä. No, viimein pyysin apua ja sain hyviä neuvoja meidän opettajilta minkä avulla treenit alkoivat taas rullaamaan. Muutama päivä treeniä ja Maija on ottanut hurjia harppauksia eteenpäin. En epäile enää.

Parhaat torkut otetaan kaverin sylissä
Tämä on varmasti ollut vaikeaa aikaa Maijalle senkin takia, että itselläni on ollut aika paljon kaikenlaista mielessä. Touko-kesäkuun aikana on suurinpiirtein kaikki mennyt pieleen, mikä vain pieleen voi mennä. Joten meitsi on vähän ollut zombina. Joten ei ihme, jos Maijakaan ei ole ihan ollut samalla aaltopituudella, kun aalto on ollut vähän katki. Hyvät neuvot kuitenkin tosiaan auttoivat meitä edistymään treeneissä ja saatiin molemmat uutta intoa, sekä minä jotain hyvää mihin keskittyä.

Jääkiekon MM-kisatkin menivät pieleen.
 Kyllä meitii nyt koeteltiin, voi voi ja yhyy.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti